Kevät tiivistettynä

Vienon ja Remun “istu, paikka” kotiportailla:

Edellisestä blogipäivityksestä on hujahtanut taas hyvänlainen tovi aikaa. Arkielämä koiraharrastuksen ulkopuolella on meillä tällä hetkellä kiireistä, eikä koneelle meinaa jaksaa eikä ehtiä enää iltaisin istahtaa. Nyt täytyy kuitenkin edes lyhykäisesti yrittää jotakin laitella, sillä tokihan koirien kanssa on yhtä ja toista puuhailtu kuitenkin, muista kiireistä huolimatta Tämänkertaisista aiheista lisää kuvia löytyy tekstissä mainittujen koirien omilta sivuilta.

Vieno ja käärme:

Ensinnä lämmin kiitos teille kaikille, jotka olette kauniin sanoin auttaneet meitä toipumaan Sabin kuolemasta! Rakkaasta perheenjäsenestä luopuminen otti koville, mutta ystävien ja tuttavien tuki on lämmittänyt valtavasti surussamme. Ensimmäiset päivät ja viikot olivat tietenkin niitä raskaimpia, kun opettelimme elämään arkea ilman Sabin suurta, aurinkoista persoonaa. Hiljalleen suru on kuitenkin väistynyt, ja nyt meillä jo nauretaan välillä mahat kippurassa Sabin tempauksia muistellessa. Paljosta olisimme jääneet paitsi, jos emme olisi tämän mamman kanssa saaneet niitä 11 vuotta yhdessä taapertaa Onneksi kaikki kauniit ja koomiset muistot jäivät, vaikka ikävä ei varmaan koskaan kokonaan poistukaan. Onneksi sen ei tarvitsekaan – surkeampaa olisi, jos rakas ystävä joskus unohtuisi.

Pörrö 8,5 kk:

Arkisempina kuulumisina sitten voisi kertoa, että olemme poikenneet parissa näyttelyssä. Maaliskuun lopussa Korpilahdella pentuluokassa ensimmäisen esiintymisensä tekivät veljekset Unto (K. Tuulispää) ja Pörrö (K. Teddy-Karhu). Pörrö tuli luokassa toiseksi ja Unto kolmanneksi, mutta valitettavasti tuomari Tuula Savolainen ei suonut kunniapalkintoa kummallekaan. Noh, kokemuksen kannalta hyvä reissu kuitenkin. Kiitos vaan vielä molempien perheille, että tulitte mukaan! Tässä yhteydessä pitää muuten vielä todeta, että saimme kuin saimmekin sitten tästäkin pentueesta kokonaisuudessaan pystykorvia, vaikka tiukille otti Unton korvat eivät siis todellisuudessa ihan näin kaljut ole, vaan näytelyn alla vedettiin jo lopulta kaikki karvat koneen kanssa pois.

Unto 8,5 kkk:

Vieno tuli Korpilahdella tyttöpentujen toiseksi kera kunniapalkinnon. Korpilahdella esiintyi myös Otto (K. Rosvo-Roope) avoimessa luokassa, tuloksena EH. Otto on muutenkin erikoistunut tänä keväänä keräilemään EH:ta joka tuomarilta. Noh, josko se vaikka tässä muutaman vuoden sisään ukkoontuisi sen verran, että nauhat vähän haalistuisi kohti vaaleanpunaista Malttia, malttia siis vain meille ihmisille. Korpilahden yllättäjä oli kuitenkin Leimu, joka avasi siellä veteraaniuransa. Leimu kikatti itsensä ensin ROP-veteraaniksi sekä PN-4 -sijalle ja ylsi lopulta näyttelyn kolmanneksi kauneimmaksi veteraaniksi. Ja mikä ilo onkaan esittää veteraania, joka puhkuu intoa ja häntä vispaa kehän alusta loppuun saakka!

Leimu 8 vuotta:

Helatorstaina poikkesimme näyttelyssä Kangasniemellä ja meidän porukasta ensinnä aloitti Otto: jälleen tuloksena EH. Höh. Remu korkkasi veteraaniluokan omalta osaltaan tuloksella VSP-vetsku ja Vieno sitten taas junnuluokan tuloksella ERI-1. Jee! Enpä olisi uskonut, että joku näkee meidän pienessä naalissa samojedinkoiran piirteitä Meidän mielestämme se on tietenkin maailman kaunein pikkutyttö, mutta kun sitä täällä kotona katselee noiden karhumaisten veteraanipallojen rinnalla, niin aikamoinen rimppakinttuhan se vielä on. Tosin täytyy sanoa, että ei ehkä ole ihan reilu vertailukohde nuo veteraanipallot pikkutytön rinnalla

Otto 3 vuotta © Sirpa Laitinen:

Match show-osastoa olemme sitten taas harrastelleet tässä toukokuussa Vienon kanssa muutamaan otteeseen. Nämä mätsärit ovat mielestäni mainioita treenipaikkoja näyttelyesiintymiseen nuorelle koiralle ja niissä se ei ole niin justiinsa, miten esiintymiset menevät tai onko tukka hyvin. Mätsäreiden ilmoituksia kannattaa bongailla markettien ilmoitustauluilta, paikallislehdistä tai esimerkiksi koirat.com tapahtumakalenterista. Meidän mätsäreiden koosteena lienee parasta todeta, että jatketaan harjoituksia. Välillä esiintymiset ovat menneet mukavasti ja välillä taas Vieno on pistänyt niin ranttaliksi, että olen puhkunut kiukkua meidän teiniprinsessan oikkujen johdosta vielä seuraavanakin päivänä. Nooh, jospa se Vienokin sitten vetskuluokissa osaisi… Muutenkin prinsessalla on niin paha murkkuikä päällä, että lähes päivittäin meillä uhkaillaan rukkastehtaalla. Toinen tokokurssi on juuri loppumetreillä ja olen kyllä hyvin iloinen, että nyt saadaan taas pitää taukoa siitä touhusta – niin kivaa kuin se parhaina hetkinä onkin! Syksyllä sitten aloitetaan agility ja kenties jossain vaiheessa jatketaan tokoilua, kunhan saan taas ensin omat hermoni kuriin ja Vienolle vähän aikuistumista oikuttelun tilalle. Olisi nimittäin kuitenkin ihan suotavaa, että edes toisella meistä olisi harjoituksissa hauskaa

Vieno 10 kk:

Minni 6,5 kk:

Menneen talven mahtavista lumista ehdimme nautiskella rekihommien merkeissä turhan vähän. Toinen reki tuli kuitenkin melkein yllättäen talouteen Tolosilta ja hyvä reki muuten tulikin! Kiitos vain vielä siitä. Samalla reenhakureissulla poikettiin tervehtimässä myös  Minniä (K. Tuhkimo). Uutta rekeä päästiin muutama kerta sentään testailemaan. Vanha reki sitten taas oli lainassa Sissin käytössä ja siellä harrastus olikin sitten paljon aktiivisempaa. Pojat Aatu (K. Pikku Prinssi), Otto ja Kaapo (Vauhtitassun Kurisia) nautiskelivat vauhdista yhdessä emännän sekä kyydissä matkustaneen pikkuisen Venla-typykän kera. Kerran ehdittiin ajalemaan yhdessäkin ja kyllä oli mahtavaa kerrankin rekeillä jonkun kanssa yhdessä!

Kaapo, Otto ja Aatu sekä Leimu, Remu ja Rudi viipottavat:

Ja niin muuten, jos joku on kiinnostunut, niin voisin ehkäpä myydä tuon vanhan reen pois. Se ei sovi kisakäyttöön, mutta on aivan mainio peli pienelle (2-4 koiraa) valjakolle. Saapi kysellä, jos kiinnostaa Tulee se talvi nimittäin taas tämänkin kesän jälkeen, arvelee optimisti.

Sissin valjakko:

Ja viimeiseksi sitten vielä ikävät uutiset. Pari viikkoa Sabin kuoleman jälkeen löysimme Leimun mahasta pieniä patteja. Eläinlääkäri suositteli odottamaan muutaman kuukauden leikkauksen kanssa, sillä juoksut olivat silloin juuri loppuneet. Leimu on tarkoitus leikkauttaa (kohdunpoisto) sekä samalla poistattaa patit ja tutkia niiden laatu. Valitettavasti leikkausta on vaan nyt jouduttu jo kahteen kertaan siirtämään Leimun yskän takia ja runsaan viikon päästä olisi taas tarkoitus yrittää leikkausta. Kun nyt vaan lopultakin tuo yskä loppuisi =/ Ei auttaneet antibiotitkaan siihen, joten toivottavasti aika. Mummeli itse on iloinen ja pirteä oma itsensä, mutta kyllä ihan julmasti pelottaa, mitä patit nyt sitten loppujen lopuksi ovat. Eipä tästä asiasta ole jaksanut kauhean monelle edes puhua, kun se tuntui heti Sabin kuoleman jälkeen niin kohtuuttoman raskaalta. Nyt ei kuitenkaan auta muu kuin yrittää odotella ihan rauhassa ja toivoa sitä parasta. Sitä pahinta ei pysty edes ajattelemaan.

Leimu, murusemme: