Tervetuloa tutustumaan koiriimme!

Kasvatan pienimuotoisesti samojedinkoiria Jyväskylässä. Näiltä sivuiltamme löydät tietoa omista koiristamme ja kasvateistani.

Ensimmäisen samojedini sain vuonna -99, kun vanhempani taipuivat vuosia kestäneen koirakuumeen edessä ja ostivat minulle Sabin. Sabin oli tarkoitus tulla vain harrastuskaveriksi ja perheenjäseneksi, mutta harrastus vei mennessään ja niin syntyi ensimmäinen pentue vuonna 2001.
Sittemmin pentueita on kertynyt muutama lisää ja kotonamme pyörii Sabin lisäksi myös nuorempaa sukupolvea. Harrastamme koirien kanssa näyttelyitä, sunnuntairetkeilyä valjakolla sekä kotitarpeiksi tokoilua. Vapaa-ajan ulkopuolella rehkin opintojen loppusuoran parissa tarkoituksenani valmistua luokanopettajaksi ja erityisopettajaksi.

Kaunis kiitos harrastukseni tukemisesta kuuluu Elisa-siskolleni ja muulle perheelleni ennen kaikkea siitä hyvästä, että kaikki pentueemme ovat syntyneet ja riehuneet luovutusikään asti Orivedellä, vanhempieni luona. Kiitoksensa ansaitsee myös miehekkeeni Mikko, joka pyörittää minun kanssani tätä sammarinkarvashowta kotonamme. Ja kun kiittelemään kerran lähdin, pitää tietenkin kiittää vielä mukavasta harrastusseurasta kasvattieni omistajia sekä muita matkan varrelta kertyneitä ystäviä ja tuttavia.

Toivotan mielenkiintoisia ja hauskoja hetkiä sivuillamme, sekä lämpimästi tervetuloa uudelleen!

Hanna